Turistinähtävyyksiä

Kävimme tänään vilkaisemassa keskustan tuntumassa sijaitsevaa Mochou-järveä, ja se osoittautui sekä hyvin kauniiksi ja miellyttäväksi paikaksi että melkoiseksi turistinähtävyydeksi. Ensinnäkin koko järveä ympäröi muuri ja ajoittain jopa piikkilanka-aitoja (siinä kohtaa missä toisella puolella on erityisesti jenkkiekspateille suunnattuja maximum security -asuintaloja) ja alueelle päästäkseen piti maksaa kiinalaisittain aika suolainen pääsymaksu (27 remppua per aikuinen); toiseksi sen sisällä oli paljon lasten leikkipaikkoja ja tivoli, ja joka ikinen leikkipaikka pomppulinnaa myöten maksoi vielä erikseen. Kioskijäätelöissäkin oli selvä turistilisä. No, sen ansiosta paikassa ei tietty ollut minkäänlaista tungosta vaan suomalaisen väljää.

Kuvankaunis järvi ei silti riittänyt varastamaan kaikkea huomiota; meidän mukulamme olivat tähtiä myös täällä. Itse meinasin jo hiiltyä kun yksi papparainen seurasi meitä kameran kanssa melko pitkään, kuvaten jatkuvasti kaikkea mitä jälkikasvumme teki. Vessaan ei setä sentään tunkenut perässä, joten sillä tavalla takiainen saatiin karistettua kannoilta.

Tytöt nauttivat huomiosta, mutta rajansa kaikella. Etenkään Esikoinen ei enää korvaansa lotkauta niille jatkuville ”hello!” -huudoille, eikä Kuopuskaan enää ihan joka kerta jää hymyilemään ja juttelemaan. Nyt jo hieman hirvittää, miten sitä jaksaa kaksi vuotta. Tai kyllä minä jaksan, mutta entä muksut? Vaikka typykät kuinka oppisivat kielen ja tavat, tulevat he vaaleiden kiharoidensa vuoksi olemaan jatkuvasti silmätikkuina. No, ehkä ne oppivat pian sanomaan kiinaksi jotain todella törkeää vastaukseksi kaikille iholle tunkeutujille. En paheksuisi.

Ilmaiseksi tuputetut karkit ja jäätelöt sen sijaan varmasti kelpaavat riiviöille jatkossakin.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: