Kodin yksityisyydestä

Muistan lukeneeni jostain kiinalaisuuden selitysoppaasta, että koti on Kiinassa erityisen yksityinen paikka: ystäviä ei yleensä kutsuta kotiin, vaan tapaamiset hoidetaan lähinnä ravintoloissa. Tämä näkyy sitten mm. siinä, että ylempään keskiluokkaan nousseet ja sellaisina teeskentelevät kuluttavat vuosipalkkansa verran (aitoihin!) designer-vaatteisiin ja -asusteisiin; sen sijaan kodinelektroniikkaan ei kuluteta yhtään rahaa, kun eihän sitä kukaan näe. Asunnostakaan ei makseta niin paljon kuin autosta.

Oli niin tai näin, ei oma kiinalainen kotini kyllä toistaiseksi ole kovin yksityiseltä tuntunut. Ensimmäinen viikko muutosta meni oven käydessä jatkuvasti; milloin tuli ilmastoinnin tai vuotavan wc-pöntön korjaaja, milloin huonekalukuljetus, milloin omistaja tarkistamaan korjaajien työtä, milloin agentti odottamaan seuraavia korjaajia, milloin siivooja siivoamaan korjaajien jälkiä, milloin uusi korjaaja korjaamaan jotain muuta joka edelliseltä unohtui, milloin toinen agentti esittelemään lastenvahtikandidaatteja…

Tahti on vähän rauhoittunut, mutta kyllä täällä edelleen ihan eri tavalla porukkaa lappaa sisään kuin Suomessa. Lastenhoitaja nyt tietty tulee päivittäin, siivooja viikoittain; sen lisäksi ainakin kaasumittari tullaan lukemaan viikoittain, vesilähetti tulee n. viikoittain, ja on niitä korjaajia edelleen jotain pikkuremppaa vääntämässä siellä sun täällä. Täällä katsokaas ei lamppujakaan vaihdeta itse, kun on kerran olemassa viisi työmiestä jotka voivat sen tulla tekemään puolestani.

Kuopus katseleekin maailmaa nykyään uusin silmin: aina nähdessään miespuolisen henkilön pimu kysyy, onko tuokin setä työmies. Se lieneekin turvallinen oletus.

Ei kokemukseni sinänsä kyllä ole välttämättä ristiriidassa lukemani väitteen kanssa. Kaikki ovesta sisälle lampsiva väki onkin palvelusväkeä, ei ystäviä. Heihin kai suhtaudutaan eri tavalla, tai ainakin pitäisi. Itse en vielä osaa: en koe olevani kodissani yksin ja rauhassa, jos naapurihuoneessa kolme setää rakentaa pyramidia ruokapöydän tuoleistani päästäkseen käsiksi kattoventtiiliin. En myöskään osaa vain jatkaa työntekoa silmää räpäyttämättä siivoojan mopatessa työpöytäni alta.

Kai siihen kaikkeen tottuu ajan kanssa. Joko se lastenhoitaja ja siivoaja alkavat tuntua perheeltä, tai sitten heidän olemassaoloaan ei edes huomaa. Tarve yksityisyyteen lienee kuitenkin niin suuri, että mieli kyllä taipuu lopulta mukana.

(Kyllä, kuvassa oma ovenkahvani. Sen saa kyllä lukkoon, mutta avainkin on nykyään niin monella.)

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Toinen näkökulma yksityisyydestä « Angina ja muita sairauksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: