Siisteydestä ja puhtaudesta

Vähäisen kokemukseni perusteella Kiina on hyvin siisti maa; puhtaaksi sitä ei kuitenkaan voi väittää. Mieleeni on jo ennen muuttoa iskostunut klisee siitä, kuinka kiinalaiset arvostavat ulkokuorta sisältöä enemmän; siisteys ja puhtauskin voidaan helposti asettaa tähän kuvioon.

Ainakin Nanjingissa (ja pikavilkaisulla myös Shanghaissa) panostetaan paljon ympäristön siisteyteen: roskat poimitaan heti ylös, roskiksia tyhjennetään jatkuvasti, jalkakäytävillä istuu setiä pienten talttojen kanssa irrottamassa mustuneita purukumeja. Ei kuitenkaan pidä antaa ulkomuodon hämätä: näkymätön lika on yhä siellä.

Erityisen hyvin tämä kävi ilmi kun kävimme paikallisella terveysasemalla (esikoinen astui naulan päälle – ei hätää, pieni naarmu siitä vain tuli). Odotushuoneessa joku toinen lapsi oksensi lattialle, ja paikalle ryntäsi heti siivooja mopin kanssa – pyöräyttääkseen moppia kerran oksennuksen päällä ja jatkaakseen matkaansa. Vettä ei käytetty, pesuainettakaan tuskin; oksu vain levitettiin tasaisesti moppiin niin, ettei sitä enää lattialla näkynyt. Emme päästäneet omaa jälkikasvuamme leikkimään siihen kohtaan enää tämän jälkeen.

Hygienia tuntuukin kiinalaisille melko vieraalta käsitteeltä: täällä siisteys on nimenomaan sitä, että näyttää kivalta. Tätä ei toki pidä aliarvioida; kaduilla on ehdottomasti miellyttävämpi kävellä, kun ei tarvitse kahlata roskissa. En pidä länsimaisesta bakteerikammosta, mutta kyllä täällä voitaisiin silti vähän enemmän kiinnittää huomiota puhtauteenkin.

Kiinalaiset ruokaskandaalit ja ympäristösaasteet kyllä tunnetaan länsimaissa hyvin. Maa on kuitenkin herännyt itsekin: viimeaikaiset lukuisat ruokaskandaalit saattavat optimistin silmissä johtua osittain siitä, että ongelmia aletaan nostaa esiin. Lisäksi meidän perheemme ei edes olisi Kiinassa, ellei ympäristöasioihin herännyt hallinto olisi alkanut syytää rahaa vesi- ja ilmastotutkimukseen.

Aika pitkä matka maalla on kuitenkin kuljettavanaan. Toisaalta, jos Suomessa mitään ei kannata tehdä ”kun reipas miljardi kiinalaista saastuttaa niin paljon enemmän”, niin ilmastotutkimus Kiinassa, jos jokin, on työtä jolla on merkitys.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

2 comments

  1. Pikaruokaketjut yleensä mainostavat, kuinka heillä on samat standardit maasta riippumatta. No, seurasin Wuhanin PizzaHutissa, kuinkaa siivooja aloitti vessasta veteli koko ravintolan samalla luutulla läpi.

  2. Niin, ja esimerkiksi kierrätys on toiminut Kiinan suurkaupungeissa kauemmin ja paremmin kuin Suomessa (käsittääkseni). Ei vaan ole tilaa rakentaa kaatopaikkoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: