Ekshibitionismista ja vaatimattomuudesta

Minun on joskus vaikea päättää, olenko narsistinen ekshibitionisti vai ujo seinäkukkanen.

Eräs paikallinen expat-porukka on järjestämässä taidenäyttelyä, ja koska olin johonkin sähköpostiin (epäilemättä ekshibitionistisesti) liittänyt valokuvia parista maalauksestani, kysyivät he minun kiinnostustani tuoda omia taulujani sinne. Kysymys nostatti selittämättömän tunnemöykyn, joka ilmeni lähinnä sekavalla ”noemmäänyttiiäemmääoomikääntaiteilijaehkänyteikuitenkaantaisiis” -takelteluna.

Olin ilman muuta imarreltu ehdotuksesta, ja ekshibitionistinen puoleni haluaisi tietenkin esitellä taitojani kaikelle maailmalle. Niinpä moinen kainous tuntui suorastaan valheelliselta; miksi ihmeessä kieltäytyisin jos kerran kysytään? Haluanko vain esittää vaatimatonta?

Tajusin epäröintini johtuvan tasan yhdestä asiasta: itsetuntoni ei taiteen saralla ole ollenkaan niin hyvä, että kestäisin kielteistä palautetta. Voisin siis ilomielin asettaa tauluni suopean yleisön eteen ja vastaanottaa selkääntaputteluja ja päänsilittelyjä. Mutta haukut tai edes rakentava kritiikki eivät ole tervetulleita, sellaisia en vain mitenkään osaa käsitellä!

Tämän hyvin yksinkertaisen mekaniikan tajuaminen selittää paljon. Olen ekshibitionistinen tasan niin pitkälle kuin koen sen riskittömäksi: Narsistisesti päällystän kotini seinät pelkästään omilla tauluillani, kun riski saada moitteita omilta vierailtani on marginaalisen pieni. Blogissakin olen kuvia julkaissut ja täällä avoimessa internetskussa etenkin anonyymien huitaisujen riski on paljon suurempi, mutta silti hyvin vähäinen. Harva vaivautuu sanomaan satunnaisessa blogissakaan mitään negatiivista, ainakaan mistään niin kiihkottomasta aiheesta kuin jonkun tuntemattonan tyypin maalauksesta.

Painotan, että kyse on nimenomaan maalaamisesta; esimerkiksi kirjoittajana identiteettini on vuosien työkokemuksen ansiosta vahvistunut sille tasolle, etten enää hätkähdä moitteita ja saatanpa jopa ottaa opikseni rakentavasta palautteesta. Kutsun jopa itseäni kirjoittamisen ammattilaiseksi, mutta harrastelijataiteilijaksi en hyvällä omallatunnolla voi itseäni nimittää. Samasta syystä en varmasti ala pitää itseäni valokuvauksen harrastajana vielä vuosikausiin (jos koskaan – onhan maalaamistakin tullut kokeiltua vaihtelevalla menestyksellä  jo 15 vuotta), vaikka kävinkin hiljattain sen kameran ostamassa ja olen kovasti yrittänyt opetella sen käyttöä. Mitä nyt ehkä joskus saatan jonkun ottamani valokuvan esitellä, muuten vain. Sillei ihan casual, mutta että kuitenkin varmasti huomaatte.

Voi apua, nyt kun sanoin noin, en enää uskallakaan liittää blogimerkintöihin valokuvia.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

4 comments

  1. Uskalla vain! Minua taas vaivaa sellainen ujous, etta tuntuu suurelta ponnistukselta lahtea ulos kameran kanssa kuvaamaan. Mietin, etta mitahan kaikki minusta oikein ajattelevat tai etta joku hermostuu jos kuvaan heita. Pitaisi olla tassa asiassa niin kuin kiinalaiset. Eivat he osaa tallaisia nolostella ja kuvaavat kaikkia lansimaalaisia vapautuneesti lupaa kysymatta vaikka uimapuvussa. Ihan holmoa tallainen, mutta minkas mahtaa. Jos saan kaverin mukaan kuvailemaan, niin silloin tahtailen paljon rohkeammin.

  2. Minua ei taas yhtään ujostuta heilua kameran kanssa tuolla ulkona; täällä kun on niin vähän ulkomaalaisia, että kaikki kiinalaiset joka tapauksessa tuijottavat ja ihmettelevät kaikkea mitä teen. Välillä se jopa houkuttaa käyttäytymään mahdollisimman kummallisesti, notta saavat rahalle vastinetta. Se on varmaan yksi lisäsyy sille miksi päätin hiljattain ajeluttaa itselleni irokeesinkin…

    Kiinalaisten valokuvaamistakaan en yhtään arastele. Meidän jälkikasvustamme räpsitään niin valtavasti kuvia, että koen antavani samalla mitalla takaisin ottamalla mahdollisimman paljon kuvia kiinalaisista… Mieluiten valokuvaavista kiinalaisista!

  3. Jokivaris

    Se on jo oikein hyvä alku, jos positiivisen palautteen vastaanottaminen sujuu vaivattomasti. Mulla on vaikeuksia välillä siinäkin, kritiikin vastaanottamisen lisäksi.

    Irokeesi, hihhih 🙂

    Hyvä asenne, jos Kiinalaiset muutenkin pitävät jo länsimaalaista jonain eksoottisena eläimenä, niin voihan sen kokemuksen yhtä hyvin siinä vaiheessa koettaa maksimoida.

  4. Milja

    Että mä kärsin Kiinassa, kun olisin halunnut kuvata lapsia, mutta vanhemmat vaikuttivat nihkeiltä, joten en kehdannut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: