Liikennekoulu

Tänä viikonloppuna äidillinen sydämeni on ollut pakahtua ylpeydestä, kun olen seurannut esikoisen liikenneharjoittelua. Mehän kuuluimme Helsingissä pyöräilyherätykseen (tiedättehän, ne aikuisena kääntyneet ovat pahimpia kiihkoilijoita), ja Kiinassa perheharrastus on ollut helppo säilyttää. Muksut ovat kulkeneet liikenteessä peräkärryssä ja turvaistuimissa, ja viime kesänä esikoinen jo pyöräili itse päiväkotiin. Keskuspuiston läpi kas kun oli turvallista kulkea vähän haparoidenkin.

Kiinassa tuleva päiväkotimatka on jotain aivan muuta: hardcore-keskustaa. Mutta nanjingilaista hardcore-keskustaa, eli hyvillä pyöräilykaistoilla varustettuja ruuhkaisia katuja.

Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa kuormapyörä ja kuljettaa mukelot sen avulla päiväkotiin (kahta lasta kun ei saa yksi aikuinen oikein muuten kuljetettua pyörällä), mutta erinäisillä takapihoilla toteutettu pyöräilytreeni on sujunut niin hyvin, että päätimme lähteä 5-vuotiaan kanssa liikenteeseen. Ja hyvinhän se meni: kauniisti neiti seurasi ohjeita, pysähtyi liikennevaloihin, ryhmittyi keskelle vilkasta risteystä kääntyäkseen vasemmalle.

Kyllä siinä tuli mieleen omat pyöräilytreenit, silloin joskus 5-vuotiaana Äänekoskella. Kuinka vähän pelotti, kun äiti ja isi käskivät ryhmittyä siinä yhdessä risteyksessä keskelle tietä ja kääntyä vasemmalle. Siellä oli autokin, tai olisi ainakin voinut olla!

Totta kai me nytkin varoimme kovasti: minä kuljin edessä näyttämässä turvallisia ajolinjoja, kotifasisti ajoi joko välittömästi pienpyöräilijän perässä tai vaarallisemmissa paikoissa vieressä. Mutta kun ei ole 5-vuotiaalle kerrottu että Kiinassa on sitten tosi vaarallista, niin ei se osaa pelätäkään. Silmät ne vain säihkyvät kun tyttö kertoo miten helppoa on kääntyä vasemmalle, kun vain seuraa äitiä.

No, eiköhän perheeseen kuormapyöräkin tule, mutta ei sitä hyvällä kelillä taideta tarvita.

Yksi asia minua kyllä kummastuttaa: joka toinen kiinalainen aikuinen näkyy olevan pyörän tai skootterin selässä, mutta koskaan en ole nähnyt lasten ajavan liikenteessä itse. Kuopuksemme ikäiset istuvat passiivisesti vanhempiensa työnnettävinä nojatuolimaisissa kolmipyörissä (omamme viilettää apupyörillä sellaista vauhtia ettei perässä pysy), ala-asteikäiset taas matkustavat vanhempiensa skoottereiden kyydissä. Pienimmät minun silmiini osuneet pyöräilijät ovat olleet arviolta 12-vuotiaita, ja he ovatkin sitten liikkeellä itsekseen, luultavasti koulumatkalla.

Missä ja milloin kiinalaiset oppivat pyöräilemään omassa liikenteessään, kun eivät ne sitä lapsena opettele?

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: