Rantaloma

En ole koskaan elämässäni kokenut rantalomaa (olen aika hyvä enolekoskaan-pelissä), mutta ylihuomenna sekin tilanne muuttuu: Lennähdämme koko perheen voimin Hainanin saarelle Sanyaan. Kyse on siis kiinalaisesta trooppisesta saaresta, jonka rannoilla ilmeisesti uskaltaa jopa uida. Harvinainen paikka, emmekä me taidakaan olla ainoita sesonkiviikon aikana huiputettavia pällistelijöitä. Kuvittelemme välttyvämme pahimmalta ruuhkalta lentämällä jo muutamaa päivää ennen loman alkua, mutta eiköhän siellä puoli Kiinaa silti ehditä tavata. Vähän pelottaa, mutta onpahan sekin sitten koettu.

Varasimme matkan kuukausi sitten, jolloin kärsin räkätaudista. Naureskelin, että toivottavasti tauti ehtii parantua ennen kuun loppua, ettei mene vallan lomamatka pilalle. Parantuihan se, hyvinkin äkkiä parantui. Ja noin viikko sitten alkoi uusi, hirmuisempi kuolontauti. Ensimmäiseen kahteen päivään en päässyt ylös sängystä, en edes saanut silmiäni auki. Ja viikon olen ollut jumissa neljän seinän sisällä odottamassa viikatemiestä (heikoimpina hetkinäni) ja vihaamassa kaikkea (vahvoimpina hetkinäni).

Jos luulin pääseväni hieman ulos jaloittelemaan, oli nuolaiseminen selvästi ennenaikaista: kun tauti alkoi väistyä tuli esikoisen vuoro sairastaa. Ja epäilemättä esikoisen parannuttua on kuopuksen vuoro, eikä päivääkään yhtä aikaa. Kotifasisti sentään tavanomaiseen tapaansa sairasti taudin pois valittamalla yhtenä iltana että kuinkas nyt on pikkaisen käynyt väsyttämään.

Päätimme silti olla perumatta lomaa, sillä ainahan joku pikkulapsiperheessä sairastaa ja kai sitä voi tehdä tropiikissakin. Esikoisella on vielä pari päivää aikaa parantua, ja yritämme kieltää kuopusta romahtamasta vuorollaan. Jos ei onnistu, onpahan ainakin merinäköala.

Avainsanat: esikoinen, kirouksia, loma