Kateudesta ja sen puutteesta

Olen koko ikäni ollut enemmän tai vähemmän kateellinen ihminen. Itse asiassa olen aina ajatellut, ettei kateus inhimillisenä tunteena koskaan oikeasti katoa. Vajavaisena olentona ihminen haluaa aina enemmän, silloinkin kun on oikeasti tyytyväinen siihen mitä on saanut. Jossain määrin kateus voikin mielestäni olla myönteinen, eteenpäin ajava voima. Tai ainakin sen välttämättömän pahan voi yrittää kanavoida rakentavasti.

Nyt olen löytänyt itseni kuitenkin aivan uudesta tilanteesta: en ole enää vähään aikaan tuntenut lainkaan kateutta. En minä siis aikaisemminkaan mitenkään katkera märehtijä ollut; mitä nyt saatoin satunnaisesti toivoa tienaavani yhtä paljon, keksiväni yhtä nopeasti hauskoja vasta-argumentteja, näyttäväni yhtä hyvältä lyhyessä hameessa tai saadakseni yhtä paljon syntymäpäiväonnitteluja kuin joku toinen. Vaan en enää.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kokisin elämäni ja itseni täydelliseksi kaikin puolin; kyse on vain siitä, etteivät mahdolliset epätäydellisyydet enää johda kateuden tunteeseen asti. Saatan kyllä huomata jonkun tienaavan enemmän kuin minä, mutta silläpä ei olekaan niin ihanaa puolisoa ja riemastuttavia lapsia joiden kanssa tuhlata sitä rahaa. Joku on useinkin minua nokkelampi dialogeissa, mutta sitä nokkeluutta ei voi käyttää arkisin tylsässä työssä. Aika moni näyttää itseäni paremmalta lyhyessä hameessa, mutta minullapas on mahdollisuus suunnitella itse omat vaatteeni ja valmistuttaa ne paikallisella räätälillä pilkkahintaan. Ja onnitteluja varmasti sataa joillekin selvästi minua enemmän, mutta minäpäs olen onnistunut hankkimaan luotettavia ystäviä kahdelta mantereelta.

Minut on siis helppo päihittää lähes millä tahansa osa-alueella, mutta kokonaisuutena tarkastellessa en voi kuvitella kenenkään elämän olevan yhtä tasapainoisesti laadukasta kuin omani. (Disclaimer: tällä en toki tarkoita sitä etteivätkö muut voi olla yhtä onnellisia kuin minä vaan sitä, etten osaa kuvitella tämän onnellisempaa elämää.)

Jos nyt olisi pakko keksiä jostain kateuden tunnetta, voisin sanoa olevani kateellinen itselleni. Tämä elämäntilanne kun ei ole pysyvä: joskus muutamme takaisin kalliiseen länteen, joskus alan tehdä taas pidempiä työpäiviä, joskus emme enää pääse poimimaan kahden maailman parhaita puolia. Mutta en minä siitäkään osaa olla ainakaan vielä pahoillani, koska ajatus ruisleivästä, hyvästä suklaasta ja tutuista kielistä on sekin aika houkutteleva.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: