Nyt on sitten tultu siihen vaiheeseen, etten enää ymmärrä mitä lapseni puhuvat. Ne nimittäin puhuvat kahdestaan leikkiessään kiinaa.
Jonkin aikaa saatoin kuunnella sydän väpättäen, kuinka suloisesti fiksut pienokaiseni osaavat sekoittaa suomen ja saksan joukkoon kiinalaisia fraaseja. Lausunta oli välillä vähän hupsua, mutta kyllä ne sieltä pystyi tunnistamaan. Mutta nyt minun pitää erikseen pyytää kuopusta kääntämään, jos haluan tietää mitä leikki koskee. Ja kun ne huomaavat ettei äiti ymmärrä, on tietenkin entistä hauskempi vähentää niitä kahta vanhaa ja tylsää kieltä ja käyttää sitä uutta ja jännittävää.
Eipä sillä, kyllä tämä omakin kiina on kehittynyt viime aikoina hieman paremmin. Yksityisopettajamme vaihtui, ja tämä nykyinen pelkää ulkomaalaisia selvästi edellistä vähemmän. Mukavia opiskelijaneitosia kyllä molemmat, mutta jos nostaa hyvin maksavan ulkomaalaisen Asiakas On Aina Oikeassa -jalustalle, on sinne vähän vaikea työntää enää oppia. Vaatii näemmä hieman enemmän munaa todeta, että ei se kuule mennyt tälläkään kerralla oikein, sanopas uudestaan.
Osaan jopa kotiin tullessa selittää taksikuskille mihin haluan, ilman paperilappuja, kiinaksi. Kun olen vieläpä viimein tainnut oppia kumpi olikaan oikea ja kumpi vasen, pääsen nykyään huomattavasti lähemmäs kotia kuin ennen.
Vaan voi kun voisi oppia kuin lapset.
Angina ja muita sairauksia 