Väsy, kylmä ja tympääntynyt

Ei ehkä ole pelkkää sattumaa, että Kiina vyöryy ulos korvista juuri tähän aikaan. Tulinpa tajunneeksi, että Suomessa ollessakin juuri tässä tammi–helmikuussa on kaikkein typerintä. Päivän piteneminen ei lohduta yhtään, kun se on edelleen vain säälittävä räiskäisy keskellä hyytävän kylmää pimeyttä, ja todellinen kevät on vielä kuukausien päässä. Pimeän syksyn kestää vallan mainiosti joulua odotellen, mutta vuoden mukavimman juhlan jälkeen seuraavaan kivaan asiaan on aivan liian pitkä matka. Talvi on yksinkertaisesti syvältä.

Olin ajatellut, että se on sitä valon puutetta; täällä tilanne olisi varmasti helpompi, kun päivä on koko ajan vähintään kymmenen tuntia eikä ulkona ole aivan niin tappavan kylmä että toppavaatteissakin palelisi. Ja ennen kaikkea paikasta toiseen siirtyminen on ihan yhtä helppoa kuin kesälläkin, kun auraamaton sohjo ei pilaa pyöräväyliä.

Kun näistä Suomessa niin tutuiksi tulleista talvimälsyyksistä on täällä päässyt eroon, sama pakollinen vuosittainen jurppiminen täytyy sitten löytää näemmä muualta. Eikä Kiinassa kyllä valituksen aiheita puutu, vaikkei tietty niitä kiehtoviakaan. Mutta juuri nyt ei mitään kiehtovaa minulle, kiitos vain. Keskityn näyttämään hapanta naamaa kunnes ulkona tarkenee lyhythihaisella. No okei, ilman takkia.

Onneksi siihen ei ole täällä niin pitkä aika kuin Suomessa. Olisiko jo maaliskuun lopussa? Tällainen karaistunut pohjoismaalainen? No huhtikuun alkupuolella nyt viimeistään.

Kuvassa joulukuinen kuunpimennys. Kun ei ollut jalustaa, ei valotusaikaa saanut riittäväksi hienojen punaisten kuvien ottamiseen. Teidän pitää kuvitella se itse. Tai googlatkaa parempi.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: