Se parempi puoli

Tämänhetkisestä sateesta huolimatta Kiina on viime päivinä näyttänyt taas paremmat kasvonsa, pitkästä aikaa. Viikonloppuna oli jo niin lämmintä, että saattoi viettää päivän puistossa. Tiedättehän, ihan vain hengailemassa. Jos minä jotain Kiinasta poistuttuani ikävöin, niin luultavasti juurikin puistoelämää.

Aina sitä kuulee puhuttavan kaikennäköisistä kansan olohuoneista, mutta täällä ne ovat todellisuutta. Papat istuvat muurin ääressä turinoimassa, nuoretparit hihittelevät penkeillä. Mummot kiertävät puistokäytäviä suorittaen omaa omituista jumppaansa ja lapset riehuvat keskusaukiolla sekä ihan missä tahansa. Meidänkin muksuille löytyy aina seuraa, kielimuuri tai ei.

Eilen keskiviikkona taas oli niin lämmintä, että piti riisua kevättakki ja kääriä pitkähihaisen paidan hihat. (Toimenpide herätti toki ällistystä toppatakeissa kulkevissa kiinalaisissa.) Kaksikymmentä astetta varjossakin parhaimmillaan, ja auringossa tietty enemmän.

Erinomainen päivä ottaa rennosti, polkea vähän taidetarvikeliikkeisiin ja istua sitten loppupäivä kahvilassa jonka omistajatkin ovat jo käyneet tutuiksi ja jossa iso osa paikallisista kavereista pyörähtää jossain vaiheessa päivää. Ja joka on kätevästi ihan päiväkodin vieressä, joten iltapäivästä on helppo vain kipaista hakemaan muksut ja jatkaa hengailua lämpimällä terassilla kahvia ja limpparia lipitellen.

Sarjakuvaprojektia silmällä pitäen oli siis asiaa taidetarvikeliikkeisiinkin: jos vähän öljyväriliituja kokeeksi, ja erilaisia mustia tusseja, niin ja tarkka viivotin, akryylimaalin kestävää paperia, ehkä joku hyvä piirustusalusta… Nostin vajaan sadan euron edestä rahaa kaupoille lähtiessäni, kun muistin että senhän verran Suomessakin kuluu kaikenlaista taidesälää ostettaessa. Lopulta rahaa meni toistakymppiä ja kassi oli silti täynnä kaikkea mitä tarvitsin sekä lukuisia heräteostoksia.

Eihän täältä tarvitse koskaan tulla pois?

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: