Sallittakoon minulle hetkeksi nostalginen paluu takavuosien yhteiskunnallisempiin aiheisiin. Viime aikoina en ole jaksanut enää vetää herneitä nenään, koska (vaiko siitä huolimatta, että) puheenaiheet ne eivät vaihdu eikä ratkaisuja näytä löytyvän. Mutta joskus sitä törmää kuitenkin aina vähän tuoreempaan näkökulmaan, mikä sinänsä on virkistävää.
Kuten nyt vaikka tänään Hesarissa, jossa pääkirjoitussivun kolumnissa Rauhanliiton ja Sadankomitean vierailevat kirjoittajat kauhistelevat seuraavaa:
Eduskunnan hallintovaliokuntaan taas halusi ja pääsi puheenjohtajaksi henkilö, joka tiettävästi harrastaa aseita ja jonka julkinenkin tavoite oli, että hän on avainasemassa aselainsäädäntöä kehitettäessä.
En kommentoi aselainsäädäntöä, en enää tällä kierroksella. En ole mitään mieltä hallintovaliokunnan puheenjohtajasta, Hänestä-joka-jääköön-nimeämättä, en enää tällä kierroksella.
Mutta onhan se aika ikävää, että joku ihan julkisesti kertoo harrastavansa jotain toistaiseksi laillista ja joka ihan julkisesti kertoo poliittiseksi tavoitteekseen tämän laillisuuden säilyttämisen. Hyvänen aika sentään, olisi nyt tajunnut edes jotenkin salakavalammin ujuttaa sitä agendaansa; se olisi jotenkin… tutumpaa ja turvallisempaa.
Mutta joo, ymmärrän kyllä että tuonkin kappaleen varsinainen pihvi oli siinä, että tätä ne sitten menivät ja äänestivät. Ne ruojat.
Onneksi niiden ruojien pää käännetään seuraaviin vaaleihin mennessä toteamalla seuraavaa:
Aseharrastajat löytävät itsestään äänekkään mielensäpahoittajan heti, kun vihjataan, että heidän pitäisi itse miettiä, miten kontrollia voisi lisätä—
Kun viranomaiskontrollin lisääminen on juurikin lähellä keskimääräisen aseharrastajan sydäntä. Well done. Maailma on taas parempi paikka.
Angina ja muita sairauksia 
Itse en harrasta aseurheilua, mutta lähipiirissä harrastetaan. Heidän toimiaan seuranneena voin todeta, että aselakien kiristäminen ei välttämättä muuta mitään. Lainkuuliaiset aseharrastajat pitävät aseensa tiukasti lukittuna asekaappeihin ja pitävät huolta, että ne eivät joudu vääriin käsiin.
Jos joku on päättänyt vaikka ampua toisen ihmisen, niin ei siihen aseharrastusta tarvita. Kyllä suomessakin laittomia aseita löytyy ja pahimmassa tapauksessa tuleva tappaja kehittää vaikka pommin ihan itse netin tai muun opuksen avulla ja tappaa viattomia ohikulkijoita vielä enemmän kuin mitä yhdessä aseella saa aikaiseksi.
Ja kyllä suomessa tapetaan ihmisiä muutoinkin kun aseilla. Onhan sitä kirveet, veitset (kielletäänkö leipäveitset koska niillä on tapettu joku?). Pahimmassa tapauksessa toisen saa tapettua vaikka korkokengällä, sukkapuikolla tai tyynyllä, onko joku kieltämässä nekin? Kielletään kutominen harrastuksena, kun sukkapuikolla voi lahdata toisen ihmisen….
Hän-joka-jääköön-nimeämättä on vähemmän yllättäen kirjoittanut kahdessa uusimmassa blogikirjoituksessaan tästä aiheesta. Valitettavasti useimpien tappojen taustalta löytyvät työttömyys, syrjäytyminen ja alkoholismi ovat niin paljon hankalampia ja niin paljon vähemmän mediaseksikkäitä aiheita, että mediakeskustelu tulee varmasti tulevaisuudessakin keskittymään aseiden, väkivaltaviihteen ja muiden helppojen maalien syyllistämiseen.