Työn etsimisestä

AstridPuolen vuoden kuluttua tämä perhe asuu melko suurella todennäköisyydellä jossain muualla kuin Kiinassa; sen tarkempaa tietoa ei jatkosta kuitenkaan ole. Kotifasistin työsopimus täällä päättyy ja jotain uutta tarttis tehrä.

Jos rehellisiä ollaan, nautin tästä limbosta. On oikeasti siistiä, etten tiedä millä mantereella asun puolen vuoden päästä. Onko se sittenkin jossain päin Aasiaa? Paluu Eurooppaan? Miten olisi Pohjois-Amerikka? Australiasta ja Uudesta-Seelannistakin on ollut puhetta!

Samalla rehellisellä linjalla kun pysytään, niin vimmatun työnhaun stressaama siippa ei jaa nautinnon tunnettani. Ehkä ilmassa ei leiju perhosten lailla jos joutuu lähettelemään ansioluetteloja ympäri maapalloa kantaen samalla harteillaan koko perheen toimeentuloa.

Tästä syystä ja vähän siitäkin, että kai tässä voisi taas tehdä oikeita töitäkin, olen minäkin yrittänyt henkisesti virittäytyä työnhakuun. Suomesta ei kotifasistille oikein löydy töitä, kun taas lähinnä suomeksi ja pikkuisen englanniksi kirjoittamalla itsensä elättänyt blogisti olisi varmaan parhaassa asemassa juuri siellä. Saksa on tällä hetkellä erityissyynissä, mutta mitäköhän sieltä voisi minulle löytyä? Saksankieleni kun ei ole yhtä hyvällä tasolla kuin englantini, minkä vuoksi Yhdysvallat ja maapallon alapuoli voisivat olla parempia vaihtoehtoja.

Ihan kuin kahdelle erikieliselle  ja -alaiselle ihmiselle ei olisi jo tarpeeksi vaikea löytää yhtä aikaa töitä uudesta kaupungista ja uudesta maasta, lisää etsinnän haastetta se, etten oikein tiedä mitä haluaisin tehdä. Työkokemus on viestintä- ja PR-puolelta, mutta tulevan työnsaannin vaikeuttamisenkin riskillä joudun tunnustamaan, että ala on turhan täynnä skeidaa.

Ihan oikeasti. Pitäisikö tässä nyt parin vuoden kivan freelance-journalisteilyn ja taiteellisten erivapauksien jälkeen kiskoa jakkupuku päälle ja lähteä markkinoimaan kulutushysteerisille kansalaisille lisää muovikrääsää, tai ehkä jotain hirmu jänniä mobiilipalveluja, joita et koskaan ennen tiennyt tarvitsevasi mutta joita ilman et voi nyt elää? Vai pitäisikö istahtaa työpöydän ääreen jonkin megalomaanisen puljun yritysviestinnässä, jossa pääsee loppuelämäkseen jalkauttamaan markkinointiviestintästrategioita ja keksimään puisevia virkkeitä matriisiorganisaation autuaaksitekevyydestä?

Edellisen viestintäalan työpaikkani sain, kun kerroin työhaastattelussa rehellisesti olevani allerginen merkittävälle osalle siitä tuubasta jota viestinnän ja peeärrän nimissä suolletaan. Se oli ihanaa; olla piskuisessa startupissa, jossa on sen verran vähän ihmisiä ja rahaa, että oli pakko tehdä oikeita töitä. Jossa viestintästrategian laatiminenkin oli kiinnostavaa ja konkreettista eikä lainkaan pelkkien kumeiden sanaketjujen muodostamista. Milläköhän mäihällä vastaan tulisi samankaltainen paikka? Jostain satunnaisesta kaupungista jostain satunnaisesta maasta, jossa en ole natiivi? Kun jo pelkästään työpaikkailmoituksia lukemalla tulisi soveltuvalla bullshit-juomapelillä hyvin vikkelästi tukevaan tuiteriin?

Mikähän minusta tulee isona?

Kuvassa ilmeeni, kun selaan työpaikkailmoituksia.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: