Stressi.

waterboardingSitä se on, stressiä. Se selittää varmaan sen, miten on jotenkin nihkeä olla. Miten liikenteessä tekee herkemmin mieli potkaista niitä eteen kiilaavia autoja, miten muksujen tappelua ja kirkumista sietää aiempaa vähemmän, miten ravintolassa ei enää jaksa yrittää tilata kiinaksi vaan käy joko länsimaisissa paikoissa tai tyytyy osoittelemaan ruokalistaa etusormellaan ja välttelemään katsekontaktia ettei kukaan vain lähtisi smaltalkkaamaan jollain liian vaikealla kielellä.

Myönnettävä on, että tämä(kin) stressi on ihan puhtaasti ensimmäisen maailman ongelmia: stressaa, kun tietää että vielä pitää odottaa muutama päivä ennen kuin selviää mihin maahan saa muuttaa. Stressaa, kun erinäiset työnantajatahot joko vitkastelevat omissa päätöksissään tahi kiirehtivät meidän päätöksiämme. Stressaa, kun ei voi itse tehdä yhtään mitään, kun ei ole itse se työnhakija. Stressaa, kun edes se työnhakija ei voi tehdä mitään muuta kuin mukautua kaikenlaisiin vaatimuksiin sekä odottaa, odottaa ja odottaa.

Stressaa, vaikkei tarvitse olla huolissaan toimeentulostaan vaan tietää vaihtoehtoja kyllä olevan. Stressaa, kun on juuri niitä vaihtoehtoja. Stressaa, kun ei edes pääse vielä suunnittelemaan muuttoa vaikka se on jo ihan kohta. Otetaanko syvät lautaset mukaan vai jätetäänkö suosiolla tänne?

Olisi mukava paeta stressiä lukkiutumalla maalaushuoneeseen ja maalailemalla synkkiä kuvia synkän mielensä syövereistä; menisi aikakin nopeammin. Mutta kun stressaa, jolloin aivot eivät toimi. Yhden ainoan ruudun suunnittelu kestää ikuisuuden, sillä mieleen ei tule ainuttakaan asetelmaa, asentoa, ilmettä tai symbolia, jolla kyseistä kohtaa tarinassa voisi kuvata. Aivot polkevat tyhjää ja vitutus kasvaa. Mitään ei saa aikaiseksi.

Kaikki hyvät levyt on jo kuunneltu puhki eikä lukemiseen pysty keskittymään. Intternetissä ei tapahdu mitään uutta ja Netflix toimii kehnosti pätkivän nettiyhteyden vuoksi. Salilla käyminenkin ärsyttää juuri niiden puhkikuunneltujen levyjen vuoksi, eikä pidä unohtaa sitä kuntopyörää, jonka poljin on liian löysällä ja kitisee ja hölskyy ja ajaa ihmisen hulluuden partaalle mutta jolta ei voi vaihtaa toiseen koska niitä juuri oikeanlaisia on vain kaksi ja joku on nyt juuri sotkemassa sillä toisella fillarilla.

Jos menisi ja piilottaisi päänsä tyynyn alle.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: