Expatin elämästä

itkevat-enkelitSosiaalinen elämä on ulkomailla muuttanut selvästi muotoaan. Syynkin havaitsee erityisen selvästi nyt, kun on itse tekemässä lähtöä. Kun muutimme Suomesta, eivät jäähyväiset olleet kovinkaan dramaattisia; kotimaassahan tulee piipahdettua aina kun aikaa ja rahaa vain riittää, se on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Ja takaisinkin on tarkoitus muuttaa jossain vaiheessa. Niinpä ero sikäläisistä ystävistä ei tuntunut melkein erolta ollenkaan.

Kiinasta poistuessani joudun kuitenkin myöntämään, etten tiedä, olenko koskaan tulossa tänne takaisin. Ehkä joskus lomalle, mistäs sen tietää. Lähitulevaisuudessa sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Niinpä on hyvin todennäköistä, etten lähdön jälkeen näe täältä löytyneistä ystävistä suurinta osaa enää koskaan. Sellaiseen on vaikea suhtautua: miten voi hyvästellä tärkeäksi muodostuneita ihmisiä niin lopullisesti?

Tästä väliaikaisuudesta huolimatta ystävyyssuhteita on siis täälläkin syntynyt; vaikeampaa se kylläkin on. Ulkomaalaisten ulkopuolisuus ja ohimenevyys korostuvat kai erityisesti Kiinassa, jossa harva ulkomaalainen osaa riittävästi paikallista kieltä sopeutuakseen joukkoon ja vielä harvempi kiinalainen osaa mitään ulkomaan kieltä. Suurin osa ulkomaalaisporukoissa pyörivistä ihmisistä on vain ohikulkumatkalla. Kukaan ei sitoudu; mihinkään tilanteeseen tai sosiaaliseen piiriin ei kannata tottua, sillä mikään ei ole pysyvää.

Väitänpä vielä, että Kiinaan asti eksyneet länsimaalaiset ovat aika valikoitunutta joukkoa. Oma lukunsa ovat tietty ne enemmän tai vähemmän rahakkaiden expat-pakettien tänne tuomat määräaikaiset asiantuntijat, jotka asuvat niissä omissa ulkomaalaisgetoissaan ja seurustelevat pääasiassa maanmiestensä kanssa ja joiden lapset käyvät kalliita kansainvälisiä kouluja. Sellaisesta minä en kuitenkaan tiedä juuri mitään, joten parasta olla kommentoimatta.

Mutta sitten ovat ne nomadit, jotka syystä tai toisesta ovat jättäneet tylsän, rappioituneen, työttömyyden riivaaman tai muuten vain tympäisevän länsimaisen kulttuurin taakseen ja tulleet Aasiaan etsimään seikkailua. Jos kohta Helsingissäkin tuntui siltä että kaikki kaverit ovat vähintään olleet koulukiusattuja ja nykyään käyvät kaikenkarvaisissa terapioissa ja/tai popsivat sekalaisia mielialanappeja, tuntuu erityisesti expatien joukosta löytyvän kaikennäköistä tapausta.

Minne karkaa jenkki, joka pakenee ongelmiaan? Miksei vaikka Kiinaan. Ja mitä tekee Kiinassa asuva diagnosoimattomasta ja siis lääkitsemättömästä maanisdepressiivisyydestä kärsivä ulkomaalainen siinä vaiheessa, kun mania vaihtuu depikseen? Pakkaa laukkunsa ja hyvästelee työnantajansa haistattelemalla sähköpostitse. Kun kukaan ei oikeasti piittaa sopimuksista ja irtisanomisajoista, on täältä aina helppo lähteä seuraavaan kaupunkiin tai maahan. Koskaan ei tarvitse asettua aloilleen. Aina voi yrittää juosta lujempaa ja toivoa, etteivät ongelmat ehdi mukaan.

Eivät ne kaikki ympärillä vilisevät levottomat sielut varmasti mitään hulluja ole. Kai oikeita nomadejakin on. Sellaisia, jotka eivät ikinä voisi olla onnellisia yhdessä paikassa. Sellaisia, joiden pää on ihan kunnossa. Sellaisia, jotka tietävät tarkkaan mitä haluavat ja tietävät miten sen saavat. Minun on vain vaikea päästä sellaisen ihmisen pään sisälle, vaikka itsekin olen tien päällä. Koska minä en mielestäni oikeastaan edes vaihda maisemaa, kun koko ajan ympärillä on tuo oma pieni ydinperhe. Minun maailmani. En voisi kuvitella muuttavani yksin, ilman tärkeintä viiteryhmääni. Toivottavasti ei koskaan tarvitsekaan.

Saa nähdä, miten sosiaaliseen elämään asennoituu seuraavassa maassa. Kun tietää jo, millaista on hyvästellä lyhytaikaisia ystäviä. Ehkä toisella kerralla ei uskalla enää sitoutua senkään vertaa? Vai onko ystävyyden kaipuu suurempi kuin menetyksen pelko? Onko elämä helpompaa, kun osaa jo kohtalaisesti paikallista kieltä? Ehkä viiteryhmä voikin löytyä paikallisista ihmisistä eikä nomadeista?

Saa nähdä.

Kuvan enkelit itkevät kaikkien maailmalle kadotettujen sielujen vuoksi. Tai sitten vain piilottavat silmänsä, etteivät kivettäisi vahingossa toisiaan.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: