Kuten tässä on jo tullut selitettyä, on muutto jo melkein paketissa. Vuokrakämppä pienestä Birrin kylästä hommattiin jo ajat sitten, muuttofirman kanssa on tehty sopimus ja kaikkea muutakin aiheeseen liittyvää on jo hoidettu.
Mutta tänään ostimme lentoliput, ja jotenkin vasta se tuntui tekevän koko lähtemisestä konkreettista; ainakin vatsanpohjalla kutittaa nyt ihan eri malliin kuin aiemmin. Nyt minä tiedän minä päivänä ja mihin kellonaikaan vilkutan koneen ikkunasta hyvästit Shanghain lentokentälle tahi kuikuilen tulevaa kotimaatani.
Ja hauskasti kutkuttaa sekin, että lento Shanghaista Zürichiin kulkee Helsingin kautta. Eikä kyseessä ole mikään parin tunnin vaihto, vaan peräti yöpyminen vanhassa kotikaupungissa. Olisi sitä kai löytynyt lento lyhyemmälläkin vaihdolla, mutta nytpä pääsee samalla läpipyrähdyksellä näkemään jokusen tutun naaman synnyinmaastakin.
Jotenkin ennustan, että kyseinen muuttoviikonloppu voi olla adrenaliinin-, univelan-, kiukuttelun- ja hysteriantäyteinen. Kun Kiinan päässä koti on jo tyhjennetty useita päiviä ennen lähtöä ja Shanghaihinkin pitää siirtyä jo lentoa edeltävänä iltana, voi lopulta Sveitsiin asettuessaan kokea nähneensä muutaman päivän aikana melko paljon maailmaa. Ehkä enemmän kuin kahden päiväkoti-ikäisen kanssa olisi tarvetta.
Mutta hei, Sveitsi! Kyllä se sieltä tulee.
Kuvassa lennetään romanttisesti sinivalkoisin siivin kohti vanhaa mannerta ja uutta kotimaata.