Nyt se sitten on käynnissä: joukkorahoituskampanja sarjakuvaromaanini painattamiseksi. Ja voin kertoa, että pelottaa. Kirja on omin pikku kätösineni tekemäni; siinä on pala sieluani. Tuossa se nyt on, euroissa punnittavana.
Moni on varmaan törmännyt tähän sosiaalisissa medioissa pyörineeseen kuvaan:
Pakko myöntää, että se tuntuu osuvalta. Naiivi ja yksinkertainenhan se tietty on, ja ehkä juuri siksi siitä on niin helppo tunnistaa itsensä. Varsinkin nyt kampanjan aikana: markkinointiminä saa kaiken energiansa absoluuttisesta narsismista, mikä herättää vastareaktion rampauttavan heikossa itsetunnossa. Joka kerta kun olen ylistänyt itseäni ja tuotettani (aivan vilpittömän rehellisesti!), se toinen puoli minussa ryömii häpeissään sohvan taakse piiloon.
Olisittepa nähneet, kun lähetin kampanja-aiheista sähköpostia kaikille kavereille. Sormeni leijaili hetken “lähetä”-nappulan yläpuolella, ja kun sain sitä lopulta painettua, vetäydyin pienelle kauhistuneelle kerälle.
Itsensä markkinointi on vaikeaa; ei, se on hirveää. Ja tämä tulee siis markkinointiakin työkseen tehneeltä – kyllähän minä jotain tuotetta tai palvelua markkinoin, mutta että itseäni.
Sanotaan nyt sitten, että tämä kampanjasivu, jonne toivon teidän kaikkien menevän ja kilauttavan lanttia kirstuun hankkiaksenne itsellenne oman kopion tulevasta sarjakuvaromaanistani, toimii absoluuttisen narsismin näyttämönä. Tämä blogi voi sitten edustaa tuota toista, aivan yhtä todellista puolta minusta.
Molemmat ovat kyllä yhtä mieltä siitä, että olisi kiva jos kävisit tukemassa kampanjaani. Ne ovat vain eri mieltä siitä olenko oikeasti ansainnut sitä.
