Kampanja-ahdistuksesta ja -riemusta sekä postikorttiäänestyksestä

SisaruksetVarainkeruukampanjaani on vielä viikko jäljellä, ja kyllä, kampanjointi on vieläkin hirmuisen pelottavaa ja ahdistavaa, vaikka tietenkin kivaakin. Tavoite lähestyy tuskastuttavan hitaasti, minkä tietenkin ikuisena pessimistinä tiesinkin, mutta ainahan sitä toivoo yllättyvänsä myönteisesti.

Todellinen pessimisti minussa kuitenkin muistuttaa, että itse asiassa olen jo ehtinyt yllättymään myönteisesti. Kirja on käynyt kaupaksi ja tukea on tullut yllättävän monelta taholta, eikä edes pelkästään omasta ystäväpiiristäni.

Silläkin uhalla, että rikon jonkinlaista joukkorahoituskampanjoiden kirjoittamatonta sääntöä, tunnustan, että omakustannekirja menee kyllä painoon vaikka keräystavoite jäisi saavuttamatta. Sveitsissä asumisen yksi hyvistä puolista kun on se, että rahaa jää vähän säästöön yhden tienaajan perheessäkin. Ei paljon, mutta sen verran, että kohta kolmen vuoden verran (melko vähän) verta, (hieman enemmän) hikeä ja (aivan riittävästi) kyyneleitä kirvoittanut projekti kyllä katsotaan loppuun.

Se osa kirjoista, mikä ei ennakkoon käy kaupaksi, myydään kyllä kampanjan jälkeen vaikka väkisin tutuille, kumminkaimoille, lähiseudun sarjakuvakauppiaille ja emmätiedä, kotiseutumuseoille ja -kirjastoille. Tietenkin kampanjahintaa kalliimmalla; mitäs olitte liian hitaita, kiäh kiäh.

Oman hengentuotoksensa markkinointi on imenyt sen verran mehuja, että on tehnyt yllättävän tiukkaa paneutua uusien sarjakuvien maalaamiseen. Ei niin etteikö aikaa olisi; jotenkin vain tämä kaupallinen markkinahumu saa maalaamisen maistumaan kitkerältä. En ole enää ihan varma, mitä varten maalaan. Omaksi ilokseni, vaiko jollekin kuvittelemalleni yleisölle? Kenties niille ihmisille, jotka ovat jo kirjani ostaneet? Niille, jotka vielä harkitsevat ostoa?

Silloin kun vain vähän maalailin tauluja, koin tekeväni niitä vain itselleni; en pyrkinyt mitenkään tuomaan niitä julki. Sarjakuvablogin perustettuani jouduin myöntämään haluavani sittenkin räpellyksilleni yleisöä. Varainkeruuprojektiin ryhtyessäni jouduin lopulta jopa aktiivisesti ETSIMÄÄN tätä yleisöä.

Nyt on ehkä aika palata alkuun ja tehdä tulevia sarjakuvasivuja ihan vain itselleen. Ajatus yleisölle maalaamisesta ahdistaa: joko yleisöä on ihan liian vähän, tai sitten en koe pystyväni mitenkään vastaamaan sen vaatimuksiin. Joten sovitaanko, että suollan taas noloja henkilökohtaisuuksia paperille, ja niitä saa sitten katsoa ja lukea omalla vastuulla?

Kiinassa asuessani ajattelin, että siinä on niin hullu maa, että menee järkevämmänkin ihmisen pää pyörälle. Niin täynnä ristiriitoja ja suuria tunteita! Nyt Sveitsissä olen tullut siihen lopputulokseen, että ehkä se hullu olenkin minä.

Koti-Suomen oravanpyörästä sekä siivosta ja suoraviivaisesta elämästä irrottautuneen pää ei ole oikein vieläkään asettunut aloilleen. Miten voikin ihmismieli olla yhtä aikaa niin riehakkaan innostunut elämästään sarjakuvia tehtailevana vapaaherrattarena sekä niin epätoivoisen masentunut oman työttömän elämänsä merkittömyydestä ympärillä tehokkaasti pyörivän yhteiskunnan silmissä?

On tämä yhtä dikotomiaa tämä edustusvaimon elämä.

Artikkelikuvassa lähes-sisarukset Sonja ja Mitjo; juuri ne hahmot, joiden pariin viime aikoina on ollut hyvä palata aina kun paha maailma uhkaa väärinymmärrettyä taiteilijaa.

Ai niin, loppuun vielä pieni viipale markkinointipuhetta: nyt olisi erinomainen tilaisuus osallistua kansalaisyhteiskuntaan ja äänestää erittäin tärkeästä asiasta, nimittäin tulevien postikorttieni kuvituksesta. Kyllä vain, omakustannekirjan julkaiseminen suorastaan huutaa seurakseen postikortteja. Näitä A6-lappusia voivat kiinnostuneet tilata kampanjasivulta yksittäisinä tahi osana kirja- ja taidepakettia, tai ostaa myöhemmin perustamastani verkkokaupasta kunhan kirjakin on tullut painosta.

Jotta postikortit voidaan painattaa, niihin pitäisi valita jokin kuva. Alla on muutama vaihtoehto: minkä niistä juuri sinä haluaisit nähdä postikortissa? Ole kunnon kansalainen ja äänestä!

(Te syötteenlukijaa käyttävät äänestyshaluiset joudutte nyt klikkaamaan itsenne alkuperäiselle sivulle, sillä äänestys ei taida muuten näkyä kunnolla. Pahoittelut tästä, mutta blogini toivottaa teidät kyllä sydämellisesti tervetulleiksi!)

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: