Ennakkoluuloista ja onnellisista kuplista

kansallispaiva2Erilaisia ulkomaalaisfoorumeita seuratessa saa muodostettua melko nopeasti tietynlaisen kuvan kantasveitsiläisistä: järjestelmällisiä, peruskohteliaita ja mielikuvituksettomia henkisesti keski-ikäisiä kunnon kansalaisia, jotka arvostavat kotirauhaansa ja Jumalalle pyhitettyä lepopäiväänsä lähes fasismin rajoille asti. Niin moneen kertaan olen kuullut legendat naapureista, jotka jättävät pyöreällä käsialalla huolellisesti kirjoitettuja toruvia lappusia ulkomaalaisille, jotka ilkeyttään tai ajattelemattomuuttaan imuroivat / porasivat / ajoivat nurmikkoa / kävivät suihkussa / vetivät vessan iltakymmenen jälkeen tai mihin tahansa kellonaikaan sunnuntaina.

Jos tämän stereotypian takana on totuuden siemen, olemme olleet varsin onnekkaita: oma naapurustokuplamme on sydämellinen, paikoitellen kevyen boheemi ja ihan yhtä äänekäs kuin meidänkin perheyksikkömme. Toki kyseessä on pienen sympaattisen kylän sympaattinen pientaloalue, joten ihan hirveän raisua revittelyä näillä pihakaduilla ei näy. Mutta täytinhän minäkin tänä vuonna 35, joten olen kai ihan yhtä keski-ikäinen kuin ympäristömmekin.

Toinen tympeästä maineesta kärsivä ihmisryhmittymä on Mensa; tiedättehän, tuo älykkyysosamäärältään muuta maailmaa korkeatasoisempien otusten salakerho, jossa puuhataan jotain mystistä omille vitseille myhäillen. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista; kuitenkin omastakin suomalaisesta tuttavapiiristä löytyy ihmisiä, jotka ovat Mensaan kuuluneet ja sittemmin eronneet ahdistavan ilmapiirin vuoksi. Misogyynisiä, sosiaalisesti taidottomia narsisteja.

Tästä minulla ei ole omaa kokemusta, kun en ole koskaan Mensaan kuulunut enkä erityisemmin sen toimintaan perehtynyt. Edes testiä en ole koskaan tehnyt, kun en uskalla kuulla totuutta omasta neroudestani / tyhmyydestäni.

Tai siis en OLLUT koskaan tehnyt testiä; tällä viikolla kuitenkin sellaisessa kävin. Miksi, sitä voikin spekuloida. Olen tehnyt nettitestejä, joiden perusteella Mensan rajan ylittyminen on realistinen mahdollisuus, muttei suinkaan mikään itsestäänselvyys. Kun nyt olen huomannut päätyneeni epämukavan pitkäksi aikaa työelämän ulkopuolelle, olen alkanut pelätä aivojeni käpertyvän kokoon täällä hellan, tiskikoneen ja pyykinpesukoneen Bermudan kolmiossa. Olisi mukava saada jostain rohkaiseva henkinen seläntaputus ja lämmin vakuutus siitä, että olen vieläkin hyvä jossain; vaikka sitten vain kuviopäättelyssä. Beggars can’t be choosers.

Ilmiselvien itsetunnonpaikkailumotiivien lisäksi ajattelen kuitenkin myös, että olisihan se lystikästä kuulua juurikin sveitsiläiseen Mensaan. Että olisi osa itsestään liikoja luulevaa, kohtalaisen eksklusiivista kerhoa maassa, joka pitää itseään avoimesti maailman parhaana maana ja asettaa syliinsä hinkuville ulkomaalaisille melko tiukkoja laatuvaatimuksia. Että kuuluisi misogyyniseen kerhoon konservatiivisessa maassa.

Paitsi että kaikki tuntemani sveitsiläiset (joita ei ole kamalan paljon) ovat rentoja ja kivoja tyyppejä, ja se ainoa tietoisesti tapaamani sveitsinmensalainen vaikutti rennolta ja kivalta tyypiltä. Mutta ehkä nämä ovat niitä onnellisia kuplia, joissa olen lähestulkoon koko elämäni elänyt.

Kokeeseenkin mennessäni laitoin irokeesin pystyyn, mekon päälle, korkokengät jalkaan ja huulipunaa naamaan; lisäksi korostin suomalaisaksenttiani saksaa puhuessani. Ihan vain jotta edes omassa mielessäni saatoin hihitellä rikkovani rajoja; valitettavasti kukaan ei näyttänyt hätkähtävän. Kokeilaistakin puolet oli sitä paitsi naisia, enkä ollut edes ainoa ulkomaalainen.

Kotifasisti sai juuri kahden vuoden jatkosopimuksen nykyisessä työpaikassaan, joten ainakin tiedämme jäävämme Sveitsiin vielä joksikin aikaa; vakituisen työn joskus ehkä löytyessä pysyvämminkin. Mensa-testin tulokset taas saan parin kolmen viikon päästä, jolloin tiedän olevani joko tyhmä tai neropatti. Tämän tiedon pohjalta yritän sitten rakentaa itselleni jonkinlaisen nykyiseen ympäristööni sopivan identiteetin.

Kuvassa koko kylä juhlii Sveitsin viime-elokuista kansallispäivää kera liian pitkien pönöttävien juhlapuheiden, alppitorvi- ja marssiorkesteriesitysten, vaivaannuttavien yhteislaulujen sekä ison kokon, jonka ympärillä hääri monilukuinen palomiesjoukko suihkuttaen tauotta vettä ympäröiviin puihin ja pensaisiin. Virallisen osuuden jälkeen kansalaiset ryntäsivät viereiselle nurmikentälle laukomaan ilotulitteitaan, ja pienen hetken ajan meno oli hallitsematonta kuin Kiinassa konsanaan; suojalasit, schmuojalasit. Toki paikalla oli jo valmiiksi muutaman paloauton lisäksi ambulanssi, toisin kuin Kiinassa.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: