Kirjasta

booksEräs vaihe on saapunut päätepisteeseen, kun ihkaensimmäinen sarjakuvaromaanini tulla tupsahti tänään viimein kotiovelleni. Lähetystä odotellessa ehdin jo repiä hiukset päästäni ja järsiä kynnet sormistani, kirjalavani kun ehti välissä jo hetkeksi kadota ennen saapumistaan neljä päivää sovittua myöhemmin.

Sekoilua kovasti pahoitteleva asiakaspalvelutäti lupasi lavani saapuvan heti ensimmäisenä nakkina tänä aamuna; lupasin olla kotona, mutten vaivautunut edes laittamaan kelloa soimaan, kun ei tämä hengityksen pidättäminen tähänkään asti ollut osoittautunut kovin toimivaksi strategiaksi.

Mutta pääsinpähän sitten aamupöpperöisenä ihmettelemään, kun kotifasisti huikkasi makuuhuoneen ovelta kirjojeni saapuneen ja lupasi allekirjoittaa rahtikirjan unihiekkaa silmistään karistavan vaimonsa puolesta. Minun omin pikku kätösin maalaamani, hiellä ja kyynelillä lähes kolme vuotta uurastamani vauvat saapuivat, enkä minä edes kuitannut niitä!

Minä katsokaas otan rennosti.

Mutta nyt niitä siis sitten saisi. Osta hyvä kirja! Laita blogistille sähköpostia, tai käy jommassakummassa verkkokaupassani tilailemassa. Osta myös postikortti!

En ole uskaltanut katsoa kirjaa kovin tarkasti. Avasin kyllä ja plarasin sivut nopeasti läpi; samalla pidin kuitenkin toista silmää kiinni. Niitä sivuja olen ehtinyt niin paljon jo vihata ja rakastaa, etten enää tiedä mitä ajatella. Joten ajattelin olla ajattelematta ja vain tuupata sen maailmalle. Se on nyt täysi-ikäinen ja joutuu tulemaan toimeen omillaan; mitä nyt ehkä joskus käyn vähän selkää silittämässä.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: