Seuraavasta epäonnistumisesta

sokea-luolakalaElämä Sveitsissä tuntuu välillä lähinnä sarjalta epäonnistumisia, mikä on ollut aika rankkaa kaltaiselleni onnistumaan tottuneelle ihmiselle. Enhän minä tietenkään matkan varrella suinkaan kaikkea ole saanut, mutta kuitenkin sen verran paljon, että ne satunnaiset pettymykset ovat painuneet unholaan. Täällä uudessa kotimaassani olen sen sijaan ilmeisesti täysin työmarkkinakelvoton omituisine tutkintoineni ja kirjavine työkokemuksineni. Imarrellen ilmaistuna en mahdu sveitsiläisten laatikoiden sisään, enkä viittaa tällä vuosi vuodelta levenevään takalistooni, neropatit.

Kun jokaiseen työhakemukseen tulee standardivastaus, kuviopäättely ei onnistu toiveiden mukaisesti eikä joukkorahoituskampanja saavuta tavoitettaan, on hyvin luontevaa yrittää keksiä uusia keinoja epäonnistua. Yksi sellainen voisi olla opiskelupaikan hakeminen; siinähän en olekaan vielä ehtinyt Sveitsissä epäonnistua.

Olen aina flirttaillut kuvataiteiden kanssa, mutta ammattia en piirustelusta koskaan uskaltanut hankkia. Eihän sellaisella ainakaan Suomessa elä, ellei ole erityisen taitava, onnekas ja ahkera; sen sijaan rakensin työurani sanojen varaan. Kyllä nyt viestintäpäällikön titteli aina työttömän kuvataiteilijan identiteetin päihittää.

Sitten tulin Sveitsiin, ja työskentely sanojen varassa alkoi ontua. Minun sanani ovat vääränkielisiä! Englanti ja suomi toki soljuvat, mutten ikinä tule oppimaan niin hyvää saksaa, että voisin kirjoittaa sillä kielellä virheettömiä, eläviä ammatillisia tekstejä. Ja kun työn saaminen ilman sveitsiläistä tutkintoa vaikuttaa ylipäänsä yksisarviselta, ajattelin sitten hankkia sen sveitsiläisen tutkinnon jostain sanojen ulkopuolelta.

Pikaisesti jo selvitin paikallisen taideyliopiston toimistosta, että suomalainen ylioppilastutkintoni, saksan kielen taitoni ja oleskelulupani kelpaavat kandidaatintutkinnon sisäänottoon. Nyt pitää sitten vain kasata tosi hieno portfolio ja loistaa pääsykoetehtävissä 19-vuotiaiden elämäniloa ja tulevaisuuden odotusta pursuavien natiivien rinnalla.

Ja kun prestiiseihin, ulkomaalaisiin taidekouluihin ei noin vain kävellä sisään, lienee ilmiselvää, että altistan itseni melko todennäköiselle uudelle epäonnistumiselle. Minä se en vain opi.

Peukut pystyyn.

Kuvan sokea luolakala symbolisoi suurta pelkoani eli ammattitaitoni ja työmarkkinakelpoisuuteni rapistumista hellan ja kotisohvan välisessä maastossa.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: