Category Archives: Musta tuntuu

Kirjasta

Eräs vaihe on saapunut päätepisteeseen, kun ihkaensimmäinen sarjakuvaromaanini tulla tupsahti tänään viimein kotiovelleni. Lähetystä odotellessa ehdin jo repiä hiukset päästäni ja järsiä kynnet sormistani, kirjalavani kun ehti välissä jo hetkeksi kadota ennen saapumistaan neljä päivää sovittua myöhemmin. Sekoilua kovasti pahoitteleva

Ennakkoluuloista ja onnellisista kuplista

Erilaisia ulkomaalaisfoorumeita seuratessa saa muodostettua melko nopeasti tietynlaisen kuvan kantasveitsiläisistä: järjestelmällisiä, peruskohteliaita ja mielikuvituksettomia henkisesti keski-ikäisiä kunnon kansalaisia, jotka arvostavat kotirauhaansa ja Jumalalle pyhitettyä lepopäiväänsä lähes fasismin rajoille asti. Niin moneen kertaan olen kuullut legendat naapureista, jotka jättävät pyöreällä käsialalla

Kampanja-ahdistuksesta ja -riemusta sekä postikorttiäänestyksestä

Varainkeruukampanjaani on vielä viikko jäljellä, ja kyllä, kampanjointi on vieläkin hirmuisen pelottavaa ja ahdistavaa, vaikka tietenkin kivaakin. Tavoite lähestyy tuskastuttavan hitaasti, minkä tietenkin ikuisena pessimistinä tiesinkin, mutta ainahan sitä toivoo yllättyvänsä myönteisesti. Todellinen pessimisti minussa kuitenkin muistuttaa, että itse asiassa

Regressiosta

Elämä tuntuu kulkevan suurehkoa kehää. Muistan, kuinka kokeilunhaluinen ja häpeämätön olin lukioikäisenä; olin vasta alkanut opetella maalaamista, ja käytin ison osan vapaa-ajastani pensseli kädessä musiikkia luukuttaen. Aloin pukeutua taiteilijamaisen mustaan ja annoin kaverin leikata hiukseni, koska mitä välii. Sitten tuli

Keväästä ja tulevista vuosista

Olisi ihmisen elämä helpompaa, jos ei olisi mieliala niin hanakasti kimpassa säätilan kanssa; näin näköjään jo kolmannessa maassa. Suomessahan nyt tietenkin pitää kesällä riekkua ja talvella murjottaa; Kiinassa vuodenaikojen erot olivat vähäisempiä, mutta uppo-outo ympäristö vahvisti heiveröisiäkin tunteita suuntaan ja

Yksinäisyydestä ja Boba Fettistä

Sen kerran kun pääsin tunnustamaan sosiaalisen elämäni vajavaisuuden ja suoranaisen ihmisenkaipuuni, naksahti jokin päässä ja asiat alkoivat taas sujua. Nurinanaiheensa näemmä tiedostaa ihan uudella tavalla sen ylös kirjattuaan. Pitkään tuskailin itsekseni sitä, ettei missään ole mitään minua kiinnostavaa expat-tapahtumaa, ja

Maailmaan palaamisesta

Elämästä on tullut harvinaisen koteloitunutta. Myönnettävä se on: sosiaalinen piirini täällä Sveitsissä on edelleen aika olematon, ja sen muuttamiseksi näkemäni vaiva on ollut melko vähäistä. Sitten oli tämä joulunaika, jolloin länsimaisen ihmisen kuuluukin käpertyä itseensä ja teeskennellä maailman olevan vain

Joutilaisuudesta

Olen tallettanut selaimen kirjainmerkkeihin useita avoimia työpaikkoja, joita aioin hakea kunhan vain jaksan. Minulla oli myös jo melko yksityiskohtainen juoni toista sarjakuvakirjaani varten; juoni jopa jatkui pikkuisen kolmannen kirjan puolelle. Tuli kuitenkin muutaman päivän mittainen jakso, jonka aikana a) myönsin itselleni,

Identiteetistä

Siitä asti kun ryhdyimme tekemään lähtöä Kiinaan, on elämä ollut jotenkin jännästi ilmassa. Tai, no, olen toki toisaalta sitä mieltä, että elämä onkin parhaimmillaan jonkinlaista määrittelemätöntä sekamelskaa. Mutta ehkä sekamelska ja välitila ovat eri asioita, vai onko niiden välillä vain

Kesänpäätösselkärangasta

Lapsena syksy oli lempivuodenaikani; olin niitä hikipinkoja jotka pitivät koulusta, joten olin aivan innoissani uusista kirjoista, uusista oppiaineista, uusista kynistä, uusista vaatteista ja ehkä vähän niistä kavereistakin, joita ei kesän aikana nähnyt yhtä paljon kuin lukuvuosina. Myöhäisteini-iässä pikkugoottina syksy oli