Posts Tagged: koti-ikävä

Hyvistä puolista

Kuten arvata saattoi, lähdön tekeminen on emotionaalista vuoristorataa. Kun tietää olevansa muuttamassa melko pian pois, kykenee ihmismieli käsittämättömän tehokkaaseen rationalisointiin: on se kyllä kamalan tyhmä maa tämä Kiina, onpas hirmuisen hienoa että kohta täältä ollaan muuttamassa pois. Samaan tapaan kuin

Melkein Suomessa

Suomi on ollut mielessä monellakin tapaa viime aikoina. Tänään on tietenkin kunnallisvaalit, joita varten kävimme viikko sitten Shanghaissa koko perheen voimin äänestämässä. Näinkin ehkä yhden päivän aikana enemmän suomalaisia kuin koskaan aiemmin Kiinassa; ei vain konsulaatissa, vaan myös sen ympäristössä.

Koti-ikävästä, kyllästymisestä ja ennen kaikkea pienistä mustapäisistä ihmisistä

Juuri nyt on se vaihe expatkaaressa, ettei nykyinen kotipaikka nappaa sitten yhtään. Oikeastaan tätä on jatkunut Euroopan-lomasta asti; tunne vain hautautui jetlagin ja maalausmanian alle ja näkyy vasta nyt muun kuohunnan tasoittuessa. Sama ilmiö, joskin hieman lievempänä, tuli viime tammikuisen

Tähän on tultu

Yksi ekspatin elämän rajapyykki on nyt saavutettu, ei sitä enää voi kiistää: elän nyt sitä vaihetta, että tämä uusi ihana kotimaa on vain täydellisen Väärin. Kaikki on ihan Tyhmää, ja kaikki ihmiset ovat ihan Syvältä. Ainakin, jos alkaa yhtään ajatella

Paluu

Vierailu Suomessa oli hämmentävä. Ajattelin visiitin tehoavan hyvin tuleviin koti-ikäviin, kun pääsee korvaamaan kullattuja muistoja pimeällä räntätodellisuudella ja muistuttamaan itseään siitä, ettei se Suomi mikään ihmeellinen satumaa ole. Reissu oli kuitenkin hyvin intensiivinen ja ennen kaikkea miellyttävä. Ymmärtäähän sen: kun

Pimeys

Lennän ensi maanantaina reiluksi viikoksi Suomeen; kyseessä on ex tempore -reissu, joka johtuu yksinomaan hautajaisista. Varsin läheinen mummoni veti viimeisen henkäyksensä, ja nyt pitäisi käydä heittämässä hyvästit. Täältä Kiinasta käsin menetys ei ole tuntunut vielä oikeastaan miltään, jos sallitte näin

Kansallispäivä

Ensimmäinen joulukuu näin kaukana kotoa saa jouluihmisen mopon karkaamaan entistä pahemmin käsistä, kun lumen ja muun tutun puutetta pitää kompensoida joulukoristeilla, kynttilöillä, pipareilla ja muulla rekvisiitalla. Onpa ensimmäistä kertaa tullut näin uskonnottomana koettua sekin, että tekisi kamalasti mieli kirkkoon kuuntelemaan