Tekninen tiedonanto ja teknissävytteistä napinaa

Herran enkelitSarjakuvablogit.comin palvelin on toiminut hermojaraastavan oikukkaasti koko sen ajan, kun olen siellä sarjakuvaprojektiani esitellyt. En tiedä, ovatko 503-errorit näkyneet myös lukijapuolella vaiko pelkästään täällä kiinanmuurin väärällä puolella; yhtä kaikki kuvien lataaminen serverille on ollut veemäistä puuhaa, kun noin joka toisella kerralla palvelin on juuri nyt kahvilla ja pyytää käymään toiste.

Tähän kyllästyneenä päätin sitten heivata koko sarjakuvablogin uuteen osoitteeseen, joka on:

http://enkeltenpuolella.wordpress.com.

Kävinpä sitten testailemassa, että miten nätisti toimii uusi blogi. Ja miksikäs ei toimisi, WordPress kuin on. Paitsi että näköjään importattaessa kuvatiedostoja ei importattu mukana, vaan ne haetaan vanhan blogin serveriltä. Joka siis on, kuten edellä havaittiin, sekaisin hormoneista tai jostain muusta.

En jumaliste kyllä siirrä käsin joka halvatun kuvaa uuteen blogiin. Kaikki kolme lukijaani saavat nyt kestää sen, että vanhat postaukset näkyvät aina silloin kun sarjakuvablogit.comia huvittaa niitä näyttää, kun taas uudet alkavat olla siellä luotettavammin.

Päivitän kyllä ainakin toistaiseksi vanhaakin osoitetta, ihan vain katsoakseni tajuavatko molemmat lukijani (joo, liioittelin äsken) siirtyä uuteen osoitteeseen. Ja jotta on jotain, mistä valittaa.

Ja siis, kyse ei ole tästä blogista, vaan siitä sarjakuvablogista. Se on tosi hieno, käykää vaikka katsomassa. Tai ainakin aina välillä se on tosi hieno. Välillä tulee huteja. Joskus tuntuu siltä, että vähän turhankin usein. Mutta sitten sitä joskus taas päättää olla vähän lempeämpi itselle. Vaikka se onkin aika vaikeaa.

Tai siis ei mitään. Ei mulla muuta.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

2 comments

  1. Jussi

    Mulla ei ainakaan ole ollut mitään ongelmia sun sarjisten lukemisessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: