Posts Tagged: työ

Ammatinvalinnan aurinko- ja varjopuolista

Kolmisen vuotta siihenkin meni, mutta sainpas tehtyä toisen sarjakuvaromaanin valmiiksi. Nyt se pitäisi lanseerata jotenkin innovatiivisesti kaikelle kansalle; pitäisi keksiä ultimaattisen hieno markkinointikampanja. Tämän ajatteleminen ajaa epätoivoon: nykyinen tittelini on ”Head of Marketing Operations”, toisin sanoen vastaan siitä että piskuinen markkinointitiimimme saa

Lihavista vuosista

Tämä oli hyvä vuosi. Minulla on todistusaineistoakin: ainakin tämä artikkeli, ja sitten se keskustelu erään ystävän kanssa, jolle vuosi 2015 merkitsi kiistattomien surujen lisäksi valtavaa parannusta elämäntilanteeseen ja yleiseen onnellisuuteen. Tässähän ollaan siis jo lähes universaalien totuuksien äärellä. Omalta osaltani

Taikaluodista

Kauhean tavallista tämä elämä nykyään. Aamulla ylös, töihin, illalla ruokaa, iltasatu ja Netflix. Liian myöhään nukkumaan, ja seuraavana aamuna taas alusta. Viikonloppuisin ehkä vähän vaihtelua. Työssäkäyminen on näin lähes neljän kuukauden kokemuksella melkoinen taikaluoti: kaikki on nyt juuri niin kuin

Upouusista aluista

Viimeinen viikko vapaaherrattarena on alkanut, ja kyllä vähän pelottaa. Tai paljonkin, hetkestä riippuen. Upouusi kiiltävä täysipäiväinen työni alkaa aika lailla tasan neljä vuotta siitä kun viimeksi tein oikeita toimistotöitä – etätyöt ja friikkuilu nyt ovat kuitenkin jotain ihan muuta. Muistankohan

Oodi käveleville kuolleille

Näin pääsiäisen alla on soveliasta ilmoittaa, että Walking Dead on paras tällä hetkellä pyörivä televisiosarja. Walking Dead on parantanut elämänlaatuani huomattavasti, puhumattakaan elämänhallintataidoistani. Sarjahan alkoi splätterhömppänä: kliseiset ja ärsyttävät ohueksi kirjoitetut ihmishahmot toikkaroivat helposti liiskautuvien ruumiiden seassa ennalta-arvattavassa koreografiassa: oli

Epäonnistumisten sarjasta sekä persoonan katoamisesta

Kävi odotetusti: en päässyt hakemaani kouluun. Kaikesta pessimismistäni huolimatta onnistuin yllättymään siitä, miten varhaisessa vaiheessa torjunta tuli. Nyt on tehty harvinaisen selväksi se, että ainakin taidealalle olen poikkeuksellisen epäkelpo. Torjuntojen sarja alkaa tuntua jo jotenkin typerryttävältä, ehkä suorastaan turruttavalta. Elämä

Sveitsinsaksalaisista ja saksalaisista työpaikkailmoituksista

Muistatteko, kun joskus kerroin, etten ehkä oikein jaksaisi enää tehdä viestintäalan töitä? Piipahdimme taas alkuvuodesta lempikaupungissani Berliinissä, ja tyypilliseen tapaan aloin taas haikailla sinne muuttoa. Kävinpä sitten interwebissä seikkailemassa ja toteamassa, että ehken olekaan kyllästynyt viestintäalaan per se, vaan pelkästään

Seuraavasta epäonnistumisesta

Elämä Sveitsissä tuntuu välillä lähinnä sarjalta epäonnistumisia, mikä on ollut aika rankkaa kaltaiselleni onnistumaan tottuneelle ihmiselle. Enhän minä tietenkään matkan varrella suinkaan kaikkea ole saanut, mutta kuitenkin sen verran paljon, että ne satunnaiset pettymykset ovat painuneet unholaan. Täällä uudessa kotimaassani

Onnentukasta

Murheen alhossani päätin eilen hankkiutua eroon ylimääräisestä pääkarvoituksesta. Olin antanut sivuhiusten kasvaa niin, että kun irokeesipehkon kääntää alas toiselle sivulle, olemus on epäsymmetrinen mutta jokseenkin toimistokelpoinen. Tiedättehän; työhaastatteluja silmälläpitäen. Mutta kun tuntui, että kaikkihan tässä menee pieleen eikä mihinkään työhaastatteluun

Oikeista ammateista

Olen pahoillani, mutta aion jatkaa ruikuttamista uranäkym(ättömyyks)istäni. Ulkona ukkostaa ja sataa kaatamalla rakeita, ja roska-auto kurvasi juuri kotikadulle. Sedät oransseissa sadetakeissaan viskelivät oranssit roskapussit auton perään ja jatkoivat matkaa kahvoissa roikkuen kohti seuraavaa kadunkulmaa. Ja minä halusin olla heidän paikallaan. Tiesin