Kielistä

Vaikka sitä kuinka asuu maassa jossa englantia ei pahemmin puhuta, tuntuu kieli kuitenkin salakavalasti hiipivän elämään yhä syvemmälle. Kun nuo kiinantaidot ovat mitä ovat eikä täällä nyt suomellakaan pärjää, on englanti elekielen ohella käytännössä se jota perhepiirin ulkopuolella tulee käytettyä. Ja totta puhuen perhepiirin sisälläkin: ainakin toistaiseksi englanti on se salakieli, jolla voi puhua lapsista näiden läsnäollessa.

Yksi hyvä esimerkki englantilaistumisesta on sarjakuvani: minähän kirjoitan sitä suomeksi mutta käännän samantien englanniksi. Tai siis näin väitän tekeväni; todellisuudessa yhä useampi repliikki ja tekstilaatikko pulpahtaa ensin mieleen englanniksi, minkä jälkeen yritän vaihtelevalla menestyksellä kääntää sen suomeksi. Tähän vaikuttaa varmasti suurelta osin se, että keskustelen tuotoksestani yksinomaan englanniksi; taiteellinen vertaistuki- ja kriitikkoryhmäni kun koostuu pelkistä jenkeistä.

En tiedä, mitä mieltä asiasta olla. On tietty ihan mukavaa kehittyä vielä edes jossain kielessä, kun olen jo nyt hylännyt haaveet sujuvasta kiinankielestä. Toisaalta on ärsyttävä huomata, että supisuomalaiseksi visuaalis-kirjalliseksi teokseksi kaavailtu sarjakuvaromaani alkaa toimia paremmin englanniksi ja pahimmassa tapauksessa suomenkieliseen laitokseen alkaa vielä tihkua anglismeja, noita suomenkielen rakastajan inhokkeja.

Englanti saattaa tulla muksujenkin elämään suunniteltua aikaisemmin. Mielessä pyörii jo kovasti tuleva arki kotifasistin nykyisen työpestin päättyessä vajaan vuoden päästä, ja viime aikoina on ollut taas puhetta Kiinaan jäämisestä. Työnantaja- ja rahoituspuolella kiinnostusta olisi, joten kynnyskysymykseksi on muodostunut koulu. Jos jälkikasvulle kustannetaan lukuvuodet paikallisessa (julmetun hintavassa) kansainvälisessä koulussa, jäämme tänne vielä pariksi lisävuodeksi. Muuten lähdemme johonkin maahan, jossa esikoinen voi aloittaa koulun meille tutulla kielellä julkisellakin puolella.

Kansainvälinen koulu olisi sitten tietenkin englanninkielinen. Jo neljäs kieli seitsenvuotiaalle. Hiljattain (suomea) lukemaan oppinut nyt 6-vuotias esikoinen on tietenkin innoissaan ajatuksesta oppia ymmärtämään vanhempien salakieltä, mutta äitiraasu pelkää liiallista kognitiivista painolastia. No, kai nuo siihen pystyisivät, pienet. Osaavathan ne jo kiinakin, toisin kuin minä.

Kuvassa on tietenkin englantia, Kiinassa. Mercy foot, people, mercy foot.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: