Kesänpäätösselkärangasta

wanderwegLapsena syksy oli lempivuodenaikani; olin niitä hikipinkoja jotka pitivät koulusta, joten olin aivan innoissani uusista kirjoista, uusista oppiaineista, uusista kynistä, uusista vaatteista ja ehkä vähän niistä kavereistakin, joita ei kesän aikana nähnyt yhtä paljon kuin lukuvuosina.

Myöhäisteini-iässä pikkugoottina syksy oli niinikään lempivuodenaikani; pääsi eroon siitä ihan tyhmästä auringosta joka paahtaa mustat vaatteet tukalan kuumiksi ja, hyi sentään, ruskettaa puhtaanvalkean ihon! Sitä paitsi koulu ja yliopisto, uudet kurssit ja kokonaan uudet oppiaineet, ja tietty ne kaverit.

Nykyään? Kyllä kesä vain on kiva. Kun ei tarvitse pukea noille mukuloille päälle melkein mitään, vaan ulos voi vain astua heti kun siltä tuntuu. Joskin nahkasaappaita on ikävä, sekä korolla että ilman.

Mutta kyllä kesän päättymiseen silti liittyy kaikkea kivaa ja uutta, tai jos ei liity, niin pannaan liittymään. Jos nyt ei edes lähdetä liikkeelle siitä että esikoinen aloittaa ensi maanantaina ensimmäisen luokan (ja saa ensimmäisen viikkorahansa!) , niin onhan tuo sarjakuvan luonnoskin valmis; siinä on  vielä paljon viilailtavaa (kuten vaikkapa tekstityksessä), mutta samalla pääsen kuitenkin suunnittelemaan sen jatko-osaa; jos vaikka trilogian tekisi, sellaiset kun kuulostavat jotenkin hienolta ja uskottavalta.

Mitä rahanmenoon tulee, päätin myös lopettaa kuukausitolkulla kestäneen pellossa elämisen ja laatia kunnon budjetin – joskin pellossa olen elänyt vain tuloton minä, kun taas kotifasisti on kyllä huolehtinut perheen tulojen ja menojen tasapainotuksesta. Pyhästi päätän jatkossa olla tietoinen siitä, minkä verran kuukaudessa on varaa käyttää jokapäiväisiin välttämättömyyksiin ja minkä verran turhuuteen. Ettei tuntisi itseään heitukaksi, joka vailla minkäänlaista kontrollia tai yhteenlaskutaitoa kerjää mieheltään rahaa milloin mihinkin impulssiostokseen. Muistelen kauhunsekaisella lämmöllä aikoja, jolloin minä olin perheen pääkirjanpitäjä.

Syyssiivousta sekin, että seinille ripustettavia tauluja seuloessani hermo meinasi mennä 10-15  vuotta vanhoihin öljy- ja akryylikyhäelmiin, joita en suin surminkaan suostuisi enää näyttämään kenellekään. Että nämäkin hirvitykset ovat joskus jopa jossain näyttelyssä olleet! Nyt ne vievät vain tilaa nurkissa, kun olen tunnesyistä raahannut niitä mukanani mantereelta toiselle.

Ensimmäisen kerran mielessä vilahti, että pakkoko noita nyt on säästää. Uusi pohjamaali vain päälle, ja siinä on ekologisesti ja taloudellisesti saatu aikaan uusi kelvollinen taulupohja! Mutta voiko sellaista tehdä? Olisiko se oman historiansa pois pyyhkimistä, oman kehityksensä piilottamista, oman menneisyytensä siivoamista? Eikö sellainen ole vähän huijausta? En osaa päättää.

Yhden toistakymmentä vuotta keskeneräisenä lojuneen maalauksen jo uhrasin. Nyt se nököttää monumentaalisena ja jotenkin negatiivisen tyhjänä tuossa maalaustelineessä, mustan pohjamaalin peitossa. Pitää äkkiä maalata siihen päälle jotain uutta. Mutta miten mustalle pohjamaalille luonnostellaan mustilla hiilillä? Enpä tullut sitä ajatelleeksi uutta gessoa testatessani.

Yksi asia tekee kesänpäätösselkärangan kasvattamisesta melko helppoa: ei se kesä vielä ole päättymässä. Ulkona on 30 astetta lämpöä, ja joessa on juuri nyt oikein hyvä uida. Elokuu, uusi lempikuukauteni. Syksyn ja kesän parhaat puolet.

About Angina

Angina on sosiologisesti epänormaali kahden pikkutytön äiti, ulkosuomalainen Sveitsissä, vapaa kirjoittaja, wannabe-sarjakuvatehtailija ja satunnainen akryylimaalari. Mitä muuta elämään kuuluu, riippuu tietenkin hetkestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: